sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kevyempi viikonloppu

Muutamana viikonloppuna on tullut hieman pyöräiltyä, niin ajattelin pitää nyt hieman kevyemmän viikonlopun, kun Flechekään ei taaskaan onnistunut, eikä VR:kään auttanut asiassa yhtään. Oulusta ei päässyt etelemmäkis junan kyydillä ja 516km 24h:ssa on soolona hiukan liikaa. Eihän se pari viikkoa sitten onnistunut 300km matkakaan.

Lauantaina edistin projektia aamupäivän haikeina tunteina, tuli illasta käytyä lähipatiolla, kun menevät sulkemaan sen. No, on sitä ennenkin poljeskeltu torinrannan patioille. Teippasin muhvit ja maalasin päävärin pintaan. Ylemmät muhvit jää valkoiseksi ja alemmat saavat viellä punaista väriä. Tosin epäonnistuneen teippauksen takia ja kait se parempi olla jotain muuta kuin valkoista likaantuvalla alueella. Voishan ne tietty siniseksikin vetässä, mutta maali loppu. Lähikaupassa ei vaan ollut samaa sävyä niin laitetaan punaista. Harmikseni vaan huomasin tuossa että onnistuin jossakinvälissä jo rikkomaan vaakaputken maalipintaa. Pitää kehittää siihen jotain millä jäljen peittää.
Ja kun illallekkin tuli muuta ohjelmaa, tuli lauantaista täysimittainen lepopäivä.

Sunnuntaina kuitenkin sain itseni aamusta lenkille. Joutu vaan ottamaan lähdön kahteen kertaan. Kirkkaasta auringon paisteesta huolimatta ulkona ei ollutkaan niin lämmintä; tuuli oli aika lailla ankarahko. Toiselle yritykselle hain siis tuuliliivin päälle, sitten olikin sopivasti vaatetta päällä.
kuva Risto Pramila
Olipa luvattoman hieno keli ajella. Ja sen oli huomannut monimuukin. klo 8:n lähtöön ilmaantui 42 kuskia ja parikymmentä tuli lenkin aikana vastaan. klo 10:n lähdössä oli 14.

Kuva Risto Pramila
Ylikiimingin Seon täytyy kohta laajentaa että löytyy seinää kaikkien asiakkaiden pyörille

Ei haitannut alkumatkan vastainenkaan kun sai aurinkokannella matkustaa. Ylikiiminki-Muhos välillä päästiinkin mukavaan myötäseen. Ja kun viellä oli alamäkeäkin, niin pysty kuvitteleen olevansa hyvässä kunnossa; vauhtia 35kmh ja sykkeet alle alimman sykealueen.


Ja kun kelit oli mitä oli ja maito loppu, lähdin pienen levon jälkeen käväseen maitokaupassa. Matkaa sattu tulemaan 22km, vaikka lähikauppa on tuossa 1km päässä.

Se tästä lepoviikonlopusta. Ensi viikolla jatketaan joustavaa harjoitusohjelmaa. Kuitenkin ehkä muissa maisemissa, maisemanvaihdoshan virkistää aina välistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti