Loppuraportti osa 3: lenkki

Huonosti nukutun yön jälkeen alkoi valmistautuminen pikkulenkille normaaliin aikaan. Poikkeuksena vaan että aamiaiseksi sai riittää pieni jukurtti, lähiravintelin aamiaisen sijasta. Seuraavien päivien ruuat kun on jo maksettuna, pitää vaan polkea ruokapaikkoihin välillä Lontoo-Edingburgh-Lontoo.

Lähtömme on viimeisimpiä, klo 930 niin on aikaa katella ja jopa poseerata ryhmäkuvassa. Kävi meitä sitten dokumentinkin tekijä haastattelemassa, saa nähä pääseekö julkaisuun asti.

930 päästiin liikkeelle ja jopa 1km päähän kun ensimmäinen rengasrikko koettiin. Ensin kyllä pumpattiin rengas täyteen ja jatkettiin ahtaampaan paikkaan korjaamaan :)

Ensinmäinen etappi on 99km pitkä ja kumpuileva, nousua tulee kivat ("virallisen" mittauksen mukaan) 790m. Aurinko paistaa, lämpötila nousee ja tuuli, kova tuuli selän takana. Mikäs tässä poljeskellessa. Etapin puolessa välissä pysähdytään tankkaamaan paikalliseen pubiin. Asiakkaat olivat jo aamusta ihmetelleet pyöristä kuuluvaa huminaa ja vapaarattaiden kilinää, pitivät hieman hulluna polkea edingburghiin ja takas. Pakko oli olla samaa mieltä. St. Iveksen kontrollilla nautitaan lounasta ja nähdään ensimmäinen opaste kääntöpaikalle.

Tauon aikana paikalle oli tullut ranskalaisen merimiehen asuun pukeutunut herrasmies wanhalla kaksi-vaihteisella pyörällä. Mies havaittiinkin tulevaisuudessa aina kontrolleilla samoihin aikoihin. Vaihteet muuten oli siittä erikoiset, että toinen vaihde oli käytössä kun polki taaksepäin.

Seuraavat etapit oli kuin olisi ajanut Tyrnävän pelloilta Pohjanmaalle. Matkaa tuli n.150km ja nousua vaivaiset 456m, kuitenkin enempi kuin täällä Oulun seudulla. Oli tasaista peltoa ja kanavia. Kertaalleen jouduttiin paikkailemaan rengastakin, mutta mikäs kiirre tässä makkoilessa. Kovan myötätuulen avulla kuitenkin jatkettiin reipasta vauhtia etiäpäin. Välillä tehtiin ruuhkaa paikalliseen kauppaan kun täydennettiin juomapulloja.

Pimen tultua saavuimme Market Raseniin ja päädyimme pysähtymään muutamaksi tunniksi yötauolle. Onnekkaat nukku, ite pyöriskelin vaan ja söin. Toisen ryhmäkuvan otti italialainen vapaaehtoinen, joka oli käynnyt Suomessa hiihtelemässä ilmeisesti joku Vasaloppettin tms.

Pikaisen aamiaisen jälkeen lähdimme yön pimeyteen. Onneksi porukassa oli navigoivalla GPSllä olevia kuskeja, hitaaksi olisi mennyt yrittää lukea reittiopasta. Aamun valjettua pääsimme Pocklingtoniin. Yllätyksekseni muut halusivat nukkumistauon. No taas koitettiin pari tuntia nukkua, käytiin suihkussa ja syötiin. Unta ei kyllä näillä parilla tauoilla tainnut tulla kahtakaan tuntia, vaikka ilmapatjat olikin.

 

Matkaa jatkettiin kohti Thirskiä, jonka vapaaehtoiset ovat pitäneet itestään melua FB:ssä. Ei mitenkään erikoinen kuitenkaan ollut. Matkalla ohitimme Roomalaisten tekemiä linnoituksia ja muitakin mielenkiintoisen oloisia paikkoja, mutta eihän sitä kerkiä ihmetteleen kun on tiukka aikataulu. Tauolle ajettiin sateessa ja tauolla ollessa sade voimistui ja nykäsimme sadekamppeet päälle. Kun saimme ittemme valmiiksi ja lähdimme eteenpäin, loppui sade, jepjep. ja aurinko alkoi paistaa. jepjep kuumahan tässä tulloo.

 

Thirskista ajeltiin viellä valoisaan aikaan Barnard Castleen. Linnan pitäs olla kylän keskustassa muttei sitä näkynyt, tosin joutu oleen tarkkana liikenteen kanssa kun eksyiltiin kontrollille. Missä taas syötiin ;)

Illan koittaessa lähdemme taas jatkamaan, vaikka tietää sitä että Yad Moss ylitetään pimeässä. Stan tekee viksun liikkeen jollakin sillalla ja käskee meidän jatkaa ja jää elpymään. Helppoahan se on kun on hyvät valot ja etenkin opastava GPS. Itse lähden jatkamaan muun ryhmän mukana, viellä ei väsytä pahastikkaan. Ja ylämäki alkaa, 180m korkeudesta Yad Mossin huipulle n. 530 m. Tietenkin välillä lasketellaan ja otetaan metrit takaisin. Ei ole kovin jyrkkää, mutta tappavan varmaa nousua 20km matkan ajan. Mäki lähdetään valloittamaan omaan tahtiin, kun ei ole käännöksiäkkään. Huipulla sitten kasattiin porukka. Yllättävän kylmäksikin meni keli, osin varmaan energian ja unen puutteenkin takia, mutta välillä kun lisäsi vaateta niin huipulle pääsi hengissä. Stanikin otti porukan kiinni, kun oli lasketellut alamäki osuudet jarruttelematta.

Mutta loppumatka Bramptoniin, n.40km tuleekin olemaan mielenkiintoinen, ja pelottava. Yad Mossilta lasketaan n. 500m eli vauhtia riittää ilman polkemistakin. Ja mutkiakin riittää, onneksi on otsalamppukin mukana niin voi valaista mutkaa. Nyt vaan alkaa uni painamaan kun ei tarvitse polkea. Lisäjännitystä tuo pimeät pyöräilijät, miksi ei ole valoja? Yksikin joka ohitetaan, pariinkin otteeseen, on niin väsynyt ettei meinaa tie riittää. No, hengissä päästiin Bramptoniin "lepäämään".

Ainoa vaan, unta ei saa. Eikä olisi saannut muutenkaan tarpeeksi. Oli kokonaisen 4hn tauko syömisineen ja muine värkkäämisineen. Aamiaista en kyllä saannut pahemmin alaskaan, oli sen verta ihmeellistä, keittoa ja wetabix ja kananmunaa ja jotain muuta. Hermotkin alkaa väsymyksen takia loppumaan kun muut vaan pystyy nukkuun.

Bag dropista haen kuitenkin puhtaat vaatteet ja juttelen hetken vapaaehtoisen kanssa. Neuvoo kyseleen Edingburgissa paku kyytiä Lontooseen. Ja vannottaa ajamaan ainaskin sinne kun valitan väsymystä, unettomuutta ja mäkiä. Tiesi Suomen 1000 järvet ja ihmetteli kun en ole saannut mäkiä ajaa, no ei täällä paljoa järviäkkään ole.

No, kuitenkin aamulla satoi vettä kun lähdettiin Stanin kanssa jatkamaan matkaa. Hamua ei näy koko aamuna. Muut jää viellä säätämään. Kerkiämme vääntämään Skotlannin rajalle ennenkuin muut saa kiinni. Sanovat Hamun jäänneen nukkumaan, ilmeisesti keskyttää Bramptoniin kun ei millään ehdi aikatauluun kiinni. Totean Stanille että pitää nostaa tahtia, ettei nukahda ja Stan jää tulemaan varman tasaisesti yksin, kun lähden roikkumaan muitten perään.

Kontrollille päässään. Oli vaan tuskien taival kun koitti pysyä hereillä suht vilkaan tien pientareella. Kontrollilla haen ruokaa ja kahvia, ei maistu. Siinnä pyörittelen vaihtoehtoja; jatkaa roikkumista (ja hidastaa muita), omin avuin Edingburghiin (hidasta ja kunnon mäet edessä), keskeytys. Moffatissa ollessamme käytössä on loppumatkalle 2h puskuri nukkumista varten, ei todellakaan riitä. Vauhtia ei voi tulevissa mäissä nostamaan siinnä määrin että saisi rakennettua puskuria. Tässä kun nyt tarttis kunnon unet, kuutisen tuntiakkaan.

Menen jutteleen paikan vapaaehtoisten kanssa. Pakusta järjestyy kyyti, kahdellekkin pyörälle. Stani sattuu tulemaan justiinsa paikalle ja kun kysyn haluaako kyydin pyörälle, vastaus on epäröimättä kyllä. Tähän siis jätämme me nukkumattomat matkan kesken. n630km päähän Lontoosta, Edingburghia edeltävälle kontrollille.

 

Vapaaehtoiset kertovat että Lontooseen pääsee joko Lockerbien tai Edingburghin kautta junalla. Kun Edinburghi on ollut maalina niin sinne mennään, ja päästää ilman junanvaihtoa Lontoon Eustonin asemalle. Moffatissa lähtee parin tunnin odotuksen jälkeen bussi Edingburghiin. Odottelemme bussia paikallisessa pubissa, jossa taas herätämme huomiota. Toisen paikallisen puheesta ei vaan saa muuta selvää kuin sanan bantana (eli huivi jota pidän kypärän alla). On ilmeisesti jotenkin väärin päässä, pitäis kait olla solmu, muuten tarkoittaa ei niin kehuttavaa asiaa. Ei vaan voi tietää kun ei saannut selvää. Bussin tultua ja lähdettyä, ei tarvinnut montaa lammasta nähdä ennenkuin nukahti. Ei tarvinnut vaivautua laskemaankaan niin meni parin tunnin matka sujuvasti.

E:ssä ostettiin liput paikalliseen yöjunaan; 1. luokan makuuvaunuun. Junan lähtöön vaan oli kuutisen tuntia, joten mentiin syömään ja käytiin kiertoajelulla. Stani kävi hakemassa ihmismäisempiä vaatteita, minun tyytyessä puhtaisiin pyöräilykamppeisiin. Kirkkaan keltainen ajotakki herättikin huomiota, ja sain sitten opastusta skotlannin murteella puhumisesta. Nyt kun ossaan sanoa Moffatin oikein niin olen opettajan mukaan kunnon skotti :)

Junakin saapui aikanaan laiturille. Menimme hieman varkain sisään ja konduktööri tuli valittamaan asiasta. Mutta ilmeisesti näytimme sen verta säälittäviltä että saimme jäädä. Kysyi vaan minkälaisen aamiaisen haluamme ja mihinkä aikaan. Ei sitten tarvinnutkaan kuin mennä vaateriin kun sammui. Ja nytkun vaunu oli ihanan viileä, unta riitti aamuun asti, kerran vaan käväsin hereillä kun tuntui että valun täysin jalkopäätyyn junan kallistellessa.

Aamiainen tuotiin sopivasti sänkyyn silla aikaa kun kävin helpottamassa oloani. Muuten maittava aamiainen mutta kahvia olisi voinnut olla enemmän kuin yksi kupillinen.

Eustonissa hypättiin mustaan taksiin. Kun kuski sai 10 m matkalla selville määränpään ni ajoi meidät ulos, ei lähde aamusta ajaan niin kauas. No ollaanpa oltu kuitenkin Lontoon taksissa ja mentiin metrolla kämpälle.