Into palailee pätkittäin

LEL:n luovutuksesta on nyt kulunut kolmisen viikkoa. Ei ole tullut pahemmin sen jälkeen poljettua, ei ole ollut oikein intoa hypätä pyörän päälle. Ja sen huomaa, kesää on ollut elokuussakin ihan mukavasti, niin kilometrejä ei ole tullut kuin 850kpl. Niistäkin suurin osa Syöteajossa (420km) ja GG (gravel grinding, uusinta uutta isossa maailmassa, soratieapyöräilyä) Kuusamossa (145km).

Nyt kuitenkin alkaa jo elama hymyileen, löytyy intoa hypätä pyörän päällekkin. Tässä on aikomus lähtä viellä kerran pitkälle, 340km, lenkille 31.8. Sen verta kuitenkin varaan mahdollisuuden perua, etten vesisateeseen lähde. Syys-lokakuussa olen ajatellut käydä kattelemassa mahdollisen ruskan värejä Aavasaksalla. Muuten keskityn tempomatkoihin; n.100km lenkkeihin.

Tietty kait tarttee tammikuuhun asti saada ajettua 200km matka, että saa haukkua itteä tyhm... eiku saa Audax UK:n arvon Randonneur Round The Year, eli retkeilijä ympäri vuoden. heh, on se vaan briteissä ehkä vähän helpommin saavutettavissa.

No kuitenkin alla joitakin kuvia Syöteajosta:

Ja GG Kuusamosta

GPS jälki oikasee kun ei aina muistanut käynnistää tauolta, uusi tekosyy ostaa pyöräily-GPS. Nousua tuli kartan mukaan vajaa 900m



Lopuksi hieman statistiikkaa blogista:
Vierailuja: 9815 kpl

Luetuimmat: Kesäinen 600km rypistely 417 kpl

                   Oulujärven kierros 315 kpl

                   Tonni! 1.päivä sumussa 216 kpl

Poljettuja kilometrejä: 9040 kpl

Se oli siinnä sitten. Kiitos ja anteeksi. 

Tämä on viimeinen julkaisu tässä blogissa; LEL:stä on selvitty ja uusi nousu (alamäki?) on alkamassa.

Näihin tunnelmiin, kuittaan tämänkin tehdyksi.

ps. varasin osoitteen http://randonneur-hebe.blogspot.fi/ mahdolliselle uudelle blogille. Katotaan jos innostun kirjoitteleen. Tämän kuvat ja tekstit katoavat ajanmittaan sittenkun tarvitsen lisätilaa googlen palvelimelta.

Loppuraportti osa 5: selitykset ja jatko.

No niin, on selittelyjen aika. Mikä meni pieleen ja miksi ja miten asiat korjataan vai annetaanko olla.

Keskeyttämisen suurin syy oli unenpuute. Unenpuute alkoi lentomatkalla. Tulin Lontooseen aamukoneella. Seuraavalle mahdolliselle reissulle lähdetään sitten päiväkoneella. Tai yövytään lähempänä kenttää.

Kämppä, jossa majoituttiin oli halpa vierastalo, jossa ei siten ollut minkäänlaista ilmastointia eli jäähdytystä. Lontoossa oli turhan lämmintä koko ajan niin nukkumisesta ei tullut oikeastaan mittään. Uneen ei päässyt ajoissa ja kun sitä joi niin aamulla heräsi ajoissa kuselle. Tämän korjaamiseen ei auta kuin pistää euroja enemmän majoitukseen kiinni, eli parempilaatuinen kämppä ilmastoinnilla seuraavalla kerralla.

Ja kyllä koko matka stressasi siihen malliin että edeltävien öiden unet oli vähissä. Ei ole hauska kokemus matkustaa ison pyörälaukun kanssa ensikertaa Oulusta Lontooseen. Menomatkalla kyllä sujui kenttäasiat yllättävänkin helposti, vähän vaan jännitti heathrowssa pyörän kohtalo kun linjasto tyhjeni eikä pyörää näkynyt missään. No tähän ei auttane kuin matkustaa lissää että jännitys helpottaisi.

Itse lenkki. Ensinmäisien päivien vauhti oli oikeastaan sopiva. Mutta kun mäet alko, olisi pitänyt lähteä ajamaan omaan tahtiin, niin olisi alamäen vauhdilla päässyt pitkälle ylämäkeen. Nytkun ajettiin ryhmässä, niin joutu jarrutteleen. Täällä Oulun seudulla ryhmäajosta saa paremmin etua, kun ei ole pahemmin mäkiä, mutta (vasta)tuulta riittää. Alkumatkalla kun oli luja myötäinen, niin ei ryhmän peesistä ollut senkään vuoksi apua. Paluumatkalla sitten olisi tasaisilla pätkillä ollut, mutta sitähän ei nyt tiedetä varmasti.

Nyt ajettiin suhteellisen isolla ryhmällä, 6 polkijaa. Harjoitusajoissa ryhmä on ollut yleensä pienempi, keskimäärin ehkä 3-4. Taukojen rytmiä jouduttiin sitten sotkemaan kasalla kompromissejä. Itselle ratkaisevaksi tuli muitten halu pitää aikasessa vaiheessa yötaukoja. Kun ei ilmapatjoista huolimatta saannut unta, niin hyvää etenemisaikaa meni minun suhteen hukkaan ja unenpuute vaan kasvoi. Isolla ryhmällä myös kontrolleilla vietetty aika venähtää verrattuna pieneen ryhmään tai yksin ajaessa.

Tähän onkin yksinkertainen ratkaisu. Ajetaan pienemmällä ryhmällä tai ihan vaan itsekseen. Vaikka ryhmässä ajo on sosiaallisessa mielessä mukavaa, niin on tämmöinen ylipitkä mäkinen lenkki kuitenkin yksilösuoritus. Suomessa kun ei ole mäkiä, ja reitit suunnistamisen kannalta helppoja, niin ryhmässä ajo ihan kunnollinen ajatus pitkillekkin matkoille.

Tuo suunnistaminenkin meni oikeastaan käsille. Pelkän reittioppaan avulla olisi ollut tuskaa ajaa koko matka. Ryhmässä ei pysynyt ohjeitten mukana, kun piti katella miten ajaakin ja meni risteyksiä ohikkin. Tietty auttais jos näkis kunnolla oppaan rivit ;) Eli olisi pitänyt tulostaa isompana tai hankkia vahvuuksilla olevat ajolasit. Ryhmässä taisi kolmella olla GPS, joiden avulla pääasiassa mentiin. Kahdella Nokia Lumia 920 tms. ja yhdellä Garmin Edge 800. Olihan se helppoa noiden GPS:ien avulla edetä. Kun ei itellä tommosta ollut, niin eipä sitä viittinyt etenkään yöllä lähtä jatkamaa matkaa yksikseen. Omassakin kännykässä on kyllä GPS:ssä ja kartat, mutta eipä tullut opeteltua käyttöä enkä varautunut siihen lisäakkujenkaan kannalta. Varasin lisäakkuja vaan otsalampun ja Polarin GPS:n lataamista varten.

Ratkaisuhan tähän on yksinkertainen; hankitaan navigoiva GPS. Ja semmonen hankitaan, jos viellä joskus lähetään ulkomaille ajamaan pitkää matkaa. Suomessa ei semmoista tarvi, sen verta on jo maata kieretty että eiköhän sitä osaa liikkua. Sitten vaan pitää hommata joko isommat lisäakut tai dynamovalo, josta saa virtaa muille laitteille.

Pienen tekosyyn antanee myös ehkä harjoituskilometrit. Ennen LEL:liä kilometrejä kertyi n. 7 000kpl. Aikasempina vuosina tässä vaiheessa on tullut väsymys pyöräilyyn, ei nappaa enää. Niin teki tänäkin vuonna. Pariin viikkoon ennen LEL:iä ei tullut käytyä enää lenkillä tai muutenkaan ajelemassa. Nyt alkaa onneksi into taas palautumaan, harmi vaan kun iski lentsu ja sateet.

Vaikka LEL jäi kesken, oli reissu kokonaisuudessaan oikein mukava. Lontoota ja Edingburghia kerkesi kiertämään ja katteleen nähtävyyksiä. Ajo ei kyllä ollut ihan semmoinenkuin haluaisin, liian tiukalla aikataululla. Kyllä tämmöset ovat tarkoitettu enemmän kuntokilpailijoille tms. Itse olisin enemmin ajellut retkeilymielessä. Nyt jäikin hampaankoloon muutamat paikat, joihin ei päässyt tutustumaan tarkemmin.

Pyöriä en ole viellä hävittämässä. No ehkä Feltin voisi myydä pois, miksipä sitä pitää kahta samanlaista pyörää? Jos joku antaa 500€ käteen, niin saa vähän ajetun (vain 19 000km) kilpatason cyclocrossin. Onhan tuosta jo vaihettu kaikki kuluvat osat, moneenkin kertaan.

Miten tästä eteenpäin? Huomenna lähen Syöteajoon, 2x200km ja Syötteen suunnalla jopa mäkiä. Aurinkokannella ajattelin matkustaa, matkaan kait lähtee n.50 muutakin innokasta pyöräilijää. 24.8 olisi tarjolla pikamatkan 600km ja soratieajoa Kuusamossa, pitää miettiä kumpaan menisi. Kumpaankin kyllä liittyy matkustamista ja yöpymisiä.

Muuten taitaa loppuvuosi mennä porukkalenkeillä ja sorateillä. Koitetaan saada vuoden tavoite 10 000km täyteen. Enää ei puutu kuin 1 800 km, eli ehkä mahdollisesti onnistuu.

Ensi kesänä ajelen varmaan taas ihan varmuuden vuoksi täyden brevetti-sarjan ja kruunaan sen jollain 1000+ km lenkillä. Pari tonnista on jo alustavasti piireltynäkin google mapsilla. Ei niillekkään paljoa mäkiä tule, mutta kuitenkin. Täyden sarjan ajan sen vuoksi, että Paris-Brest-Paris-ajoon pääsee sarjan ajaneet ilmoittautumaan etuajassa. Eihän sitä ikinä tiiä, mitä sitä vuonna 2015 aattelee näistä pitkistä ulkomaan reissuista.

Tien päällä tavataan!

Loppuraportti osa 4: loppumatkan turismia

Hoidetaanpa tämä raportointi äkkiä alta pois niin voi unohtaa tämänkin pettymyksen.

Kun kämpälle päästiin, saatiin Hamultakin viesti että on jo Lontoossa. Samoin tein sovittiin lounastamisesta Hard Rock Cafeessa. Sinnehän sitten mentiin, ameriikan purilaista syömään. Hamu saikin sitten cocacolaa juodakseen, kun muut ottivat oluet. Olivat ilmaisia ja tarjoilija täytti ahkerasti. Purilainen oli ihan ok, mutta parempiakin on syönnyt. Käytiin myös matkamuistomyymälän puolella. Nappasin mukaan hard rock cafe londonin paidan ja sitä maksaessani myyjätär harrasti ilmeisesti small talkkia. Siinnä sitte selvitin että olen Suomesta ja menin polkupyörällä Edingburghiin tarkoituksena tulla takaskin. Sitä sekin sitten naurahti ja laitto pussiin jonkin kortin jolla olis kait saannut jotain ekstraa ruokalan puolelta. Ei vaan viittinyt enää jonottaa sinne.

Muuten sitä vaan löntysteltiin. Hamun kanssa kävin vähän matkaa istumassa toista turistipussireittiä ja hyppäsin pois kun liittyi jo nähtyyn alueeseen. Siittä sitten kuljailtiin takasin kämpälle elpymään.

Torstaipäivä olikin sitten kuuma kuten oli ennustettu. Jos en olisi jo heittäny hommaa kesken, niin nyt olisin. Oli "mukavat" +32°C ja auringonpaistetta. Ei tommonen ole meikää varten. No nyt olen kuitenkin Lontoossa, niin lähden kahteleen ilmastoituja museoita. Imperial war museoon eksyn ensin. Pienoinen pettymys, pääasissa kyllä käynnissä olleen remontin takia. Muuten kattavat näyttelyt salaisista sodista, juutalaisvainoista, elämisestä britannian taistelun aikaan Lontoossa ja erillaisista sankareista. 3h meni vaikken kovin tarkkaan kaikkea lukenut.

IWM:sta käveleskelin South Bank:lle, jota ehdottivat kun kyselin minne mennä kun on yksi turistipäivä. Ihan mukavan oloinen tapahtumatori olikin, jossa oli mukava käveleskellä ja nauttia olut tai pari.

 

Bankilta on pääsyjä museoihinkin. Maanalaiseen Lontooseen olisin halunut mennäkkin, mutta eipä parin tunnin jonotus innostanut, kuten ei London Eyeenkään. Mutta jonottamatta pääsi London Film museoon. Hienoja elokuvareksiviittaa ja historiaa lontoon elokuvahistoriasta ja charlie chaplinistä.

Torstaipäivällä saapui majapaikkaan Korhonenkin. Miten voi ihminen olla niin väsyneen näköinen. Menikin ajoissa nukkumaan ja nukkui raskaasti ja pitkään. Ajoikin Market Raseniin asti ennenkuin heitti unenpuutteen vuoksi pois. Kova ukko. Kuudesta 08-lenkin kuskista matkalla oli enää Matteus, joka ajoikin maaliin perjantai-yöstä. Kova äijjä.

Perjantai-aamusta mentiin hakemaan pyörät ja laukut pois Loughtonista. Takasin majapaikkaan saatiinkin ajaa rankkasateessa. Päivä menikin purkaessa pyörä ja käytiin Stanin kanssa viellä mutka Lontoolaisessa pyhäkössä; potkupallo.... anteeksi, jalkapallostadionilla. Kyllähän sitä nyt englannissa jalkapalloa pelataan, Suomessa vaan potkupalloa.

Illasta potkittiin Korhonenkin pystyyn pakkaamaan ja pienimuotoiseen reissunpäätösjuhlaan. Lauantai-aamusta sitten haikein tunnelmin kannettiin laukut auton kyytiin ja suunnattiin kohti koti Suomea.

Eikä tämä kiusaaminen viellä lopu, viellä yhden osan kirjoittelen missä vedän yhteen kokemukset ja selittelen toden teolla. Mutta se saa odottaa vaikka huomista.

Loppuraportti osa 3: lenkki

Huonosti nukutun yön jälkeen alkoi valmistautuminen pikkulenkille normaaliin aikaan. Poikkeuksena vaan että aamiaiseksi sai riittää pieni jukurtti, lähiravintelin aamiaisen sijasta. Seuraavien päivien ruuat kun on jo maksettuna, pitää vaan polkea ruokapaikkoihin välillä Lontoo-Edingburgh-Lontoo.

Lähtömme on viimeisimpiä, klo 930 niin on aikaa katella ja jopa poseerata ryhmäkuvassa. Kävi meitä sitten dokumentinkin tekijä haastattelemassa, saa nähä pääseekö julkaisuun asti.

930 päästiin liikkeelle ja jopa 1km päähän kun ensimmäinen rengasrikko koettiin. Ensin kyllä pumpattiin rengas täyteen ja jatkettiin ahtaampaan paikkaan korjaamaan :)

Ensinmäinen etappi on 99km pitkä ja kumpuileva, nousua tulee kivat ("virallisen" mittauksen mukaan) 790m. Aurinko paistaa, lämpötila nousee ja tuuli, kova tuuli selän takana. Mikäs tässä poljeskellessa. Etapin puolessa välissä pysähdytään tankkaamaan paikalliseen pubiin. Asiakkaat olivat jo aamusta ihmetelleet pyöristä kuuluvaa huminaa ja vapaarattaiden kilinää, pitivät hieman hulluna polkea edingburghiin ja takas. Pakko oli olla samaa mieltä. St. Iveksen kontrollilla nautitaan lounasta ja nähdään ensimmäinen opaste kääntöpaikalle.

Tauon aikana paikalle oli tullut ranskalaisen merimiehen asuun pukeutunut herrasmies wanhalla kaksi-vaihteisella pyörällä. Mies havaittiinkin tulevaisuudessa aina kontrolleilla samoihin aikoihin. Vaihteet muuten oli siittä erikoiset, että toinen vaihde oli käytössä kun polki taaksepäin.

Seuraavat etapit oli kuin olisi ajanut Tyrnävän pelloilta Pohjanmaalle. Matkaa tuli n.150km ja nousua vaivaiset 456m, kuitenkin enempi kuin täällä Oulun seudulla. Oli tasaista peltoa ja kanavia. Kertaalleen jouduttiin paikkailemaan rengastakin, mutta mikäs kiirre tässä makkoilessa. Kovan myötätuulen avulla kuitenkin jatkettiin reipasta vauhtia etiäpäin. Välillä tehtiin ruuhkaa paikalliseen kauppaan kun täydennettiin juomapulloja.

Pimen tultua saavuimme Market Raseniin ja päädyimme pysähtymään muutamaksi tunniksi yötauolle. Onnekkaat nukku, ite pyöriskelin vaan ja söin. Toisen ryhmäkuvan otti italialainen vapaaehtoinen, joka oli käynnyt Suomessa hiihtelemässä ilmeisesti joku Vasaloppettin tms.

Pikaisen aamiaisen jälkeen lähdimme yön pimeyteen. Onneksi porukassa oli navigoivalla GPSllä olevia kuskeja, hitaaksi olisi mennyt yrittää lukea reittiopasta. Aamun valjettua pääsimme Pocklingtoniin. Yllätyksekseni muut halusivat nukkumistauon. No taas koitettiin pari tuntia nukkua, käytiin suihkussa ja syötiin. Unta ei kyllä näillä parilla tauoilla tainnut tulla kahtakaan tuntia, vaikka ilmapatjat olikin.

 

Matkaa jatkettiin kohti Thirskiä, jonka vapaaehtoiset ovat pitäneet itestään melua FB:ssä. Ei mitenkään erikoinen kuitenkaan ollut. Matkalla ohitimme Roomalaisten tekemiä linnoituksia ja muitakin mielenkiintoisen oloisia paikkoja, mutta eihän sitä kerkiä ihmetteleen kun on tiukka aikataulu. Tauolle ajettiin sateessa ja tauolla ollessa sade voimistui ja nykäsimme sadekamppeet päälle. Kun saimme ittemme valmiiksi ja lähdimme eteenpäin, loppui sade, jepjep. ja aurinko alkoi paistaa. jepjep kuumahan tässä tulloo.

 

Thirskista ajeltiin viellä valoisaan aikaan Barnard Castleen. Linnan pitäs olla kylän keskustassa muttei sitä näkynyt, tosin joutu oleen tarkkana liikenteen kanssa kun eksyiltiin kontrollille. Missä taas syötiin ;)

Illan koittaessa lähdemme taas jatkamaan, vaikka tietää sitä että Yad Moss ylitetään pimeässä. Stan tekee viksun liikkeen jollakin sillalla ja käskee meidän jatkaa ja jää elpymään. Helppoahan se on kun on hyvät valot ja etenkin opastava GPS. Itse lähden jatkamaan muun ryhmän mukana, viellä ei väsytä pahastikkaan. Ja ylämäki alkaa, 180m korkeudesta Yad Mossin huipulle n. 530 m. Tietenkin välillä lasketellaan ja otetaan metrit takaisin. Ei ole kovin jyrkkää, mutta tappavan varmaa nousua 20km matkan ajan. Mäki lähdetään valloittamaan omaan tahtiin, kun ei ole käännöksiäkkään. Huipulla sitten kasattiin porukka. Yllättävän kylmäksikin meni keli, osin varmaan energian ja unen puutteenkin takia, mutta välillä kun lisäsi vaateta niin huipulle pääsi hengissä. Stanikin otti porukan kiinni, kun oli lasketellut alamäki osuudet jarruttelematta.

Mutta loppumatka Bramptoniin, n.40km tuleekin olemaan mielenkiintoinen, ja pelottava. Yad Mossilta lasketaan n. 500m eli vauhtia riittää ilman polkemistakin. Ja mutkiakin riittää, onneksi on otsalamppukin mukana niin voi valaista mutkaa. Nyt vaan alkaa uni painamaan kun ei tarvitse polkea. Lisäjännitystä tuo pimeät pyöräilijät, miksi ei ole valoja? Yksikin joka ohitetaan, pariinkin otteeseen, on niin väsynyt ettei meinaa tie riittää. No, hengissä päästiin Bramptoniin "lepäämään".

Ainoa vaan, unta ei saa. Eikä olisi saannut muutenkaan tarpeeksi. Oli kokonaisen 4hn tauko syömisineen ja muine värkkäämisineen. Aamiaista en kyllä saannut pahemmin alaskaan, oli sen verta ihmeellistä, keittoa ja wetabix ja kananmunaa ja jotain muuta. Hermotkin alkaa väsymyksen takia loppumaan kun muut vaan pystyy nukkuun.

Bag dropista haen kuitenkin puhtaat vaatteet ja juttelen hetken vapaaehtoisen kanssa. Neuvoo kyseleen Edingburgissa paku kyytiä Lontooseen. Ja vannottaa ajamaan ainaskin sinne kun valitan väsymystä, unettomuutta ja mäkiä. Tiesi Suomen 1000 järvet ja ihmetteli kun en ole saannut mäkiä ajaa, no ei täällä paljoa järviäkkään ole.

No, kuitenkin aamulla satoi vettä kun lähdettiin Stanin kanssa jatkamaan matkaa. Hamua ei näy koko aamuna. Muut jää viellä säätämään. Kerkiämme vääntämään Skotlannin rajalle ennenkuin muut saa kiinni. Sanovat Hamun jäänneen nukkumaan, ilmeisesti keskyttää Bramptoniin kun ei millään ehdi aikatauluun kiinni. Totean Stanille että pitää nostaa tahtia, ettei nukahda ja Stan jää tulemaan varman tasaisesti yksin, kun lähden roikkumaan muitten perään.

Kontrollille päässään. Oli vaan tuskien taival kun koitti pysyä hereillä suht vilkaan tien pientareella. Kontrollilla haen ruokaa ja kahvia, ei maistu. Siinnä pyörittelen vaihtoehtoja; jatkaa roikkumista (ja hidastaa muita), omin avuin Edingburghiin (hidasta ja kunnon mäet edessä), keskeytys. Moffatissa ollessamme käytössä on loppumatkalle 2h puskuri nukkumista varten, ei todellakaan riitä. Vauhtia ei voi tulevissa mäissä nostamaan siinnä määrin että saisi rakennettua puskuria. Tässä kun nyt tarttis kunnon unet, kuutisen tuntiakkaan.

Menen jutteleen paikan vapaaehtoisten kanssa. Pakusta järjestyy kyyti, kahdellekkin pyörälle. Stani sattuu tulemaan justiinsa paikalle ja kun kysyn haluaako kyydin pyörälle, vastaus on epäröimättä kyllä. Tähän siis jätämme me nukkumattomat matkan kesken. n630km päähän Lontoosta, Edingburghia edeltävälle kontrollille.

 

Vapaaehtoiset kertovat että Lontooseen pääsee joko Lockerbien tai Edingburghin kautta junalla. Kun Edinburghi on ollut maalina niin sinne mennään, ja päästää ilman junanvaihtoa Lontoon Eustonin asemalle. Moffatissa lähtee parin tunnin odotuksen jälkeen bussi Edingburghiin. Odottelemme bussia paikallisessa pubissa, jossa taas herätämme huomiota. Toisen paikallisen puheesta ei vaan saa muuta selvää kuin sanan bantana (eli huivi jota pidän kypärän alla). On ilmeisesti jotenkin väärin päässä, pitäis kait olla solmu, muuten tarkoittaa ei niin kehuttavaa asiaa. Ei vaan voi tietää kun ei saannut selvää. Bussin tultua ja lähdettyä, ei tarvinnut montaa lammasta nähdä ennenkuin nukahti. Ei tarvinnut vaivautua laskemaankaan niin meni parin tunnin matka sujuvasti.

E:ssä ostettiin liput paikalliseen yöjunaan; 1. luokan makuuvaunuun. Junan lähtöön vaan oli kuutisen tuntia, joten mentiin syömään ja käytiin kiertoajelulla. Stani kävi hakemassa ihmismäisempiä vaatteita, minun tyytyessä puhtaisiin pyöräilykamppeisiin. Kirkkaan keltainen ajotakki herättikin huomiota, ja sain sitten opastusta skotlannin murteella puhumisesta. Nyt kun ossaan sanoa Moffatin oikein niin olen opettajan mukaan kunnon skotti :)

Junakin saapui aikanaan laiturille. Menimme hieman varkain sisään ja konduktööri tuli valittamaan asiasta. Mutta ilmeisesti näytimme sen verta säälittäviltä että saimme jäädä. Kysyi vaan minkälaisen aamiaisen haluamme ja mihinkä aikaan. Ei sitten tarvinnutkaan kuin mennä vaateriin kun sammui. Ja nytkun vaunu oli ihanan viileä, unta riitti aamuun asti, kerran vaan käväsin hereillä kun tuntui että valun täysin jalkopäätyyn junan kallistellessa.

Aamiainen tuotiin sopivasti sänkyyn silla aikaa kun kävin helpottamassa oloani. Muuten maittava aamiainen mutta kahvia olisi voinnut olla enemmän kuin yksi kupillinen.

Eustonissa hypättiin mustaan taksiin. Kun kuski sai 10 m matkalla selville määränpään ni ajoi meidät ulos, ei lähde aamusta ajaan niin kauas. No ollaanpa oltu kuitenkin Lontoon taksissa ja mentiin metrolla kämpälle.