sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Maantiekausi alkoi!

Hartaasti jo odotettu maantiekausi alkoi nyt todenteolla. Cännärissä on nyt alla 25mm sliksit ja sehän kulkee talven jäljiltä kuin itsekseen, kunhan välillä mallin vuoksi hieman polkaisee :)
 Samallakun kumet vaihdoin, päästiin n.15 000 km mukana kulkeneen pullotelineen eläkkeelle. Aika hyvin oli päässyt alumiiniset putken osat kulumaan. Pahimmilleen puolet oli ainevahvuudesta hävinnyt. Tilalle tuli muoviset härpäkkeet. Toivottavasti kestää kevennys telinettä paremmin ja edes puolet vanhan kilometreistä.

Ja mikäs parempi tapa aloittaa maantiekausi, kuin avata samalla brevetti-kausi. Lauantai-aamusta lähdettiin neljän muun pyöräilijän kanssa ajelemaan 200km matkaa. Kelit eivät olleet aivan parasta brevet-keliä, eli satanut räntää ja lämpöasteitakin oli 2-5°C koko päivän. Stani pääsikin Kuopiossa ilmeisesti tosissaan nauttimaan kunnon räntäsateesta.



Ensimmäinen kahvipaussi Liminganportissa. Munkki oli sen sortin ilmestys että kuvaamatta jäi, suosittelen

Paavolassa viellä riitti jäätä ja sohjoa, tiellekkin. Olipa hauska kokemus vetässä slikseillä jäitten läpi
 

Kahvia on saatava, edes kylmää lattea.
Pyörän pitää olla lounastauollakin näkyvissä
Olihan tuo mukava reissu. Tauoilla oli juttuseuraa ja vastatuuleen ei tarvinnut yksin taistella. Vastatuulta riittikin Siikajoelta Muhokselle. Eikä kärsitty kuin kerran renkaan puhkeamisesta, vaikka hiekkaa/soraa riitti etenkin alkumatkasta. Ja mikä parasta, kaikki pääsi perille asti enempi ja vähempi hyvässä kunnossa. Itelle kyllä riitti se yksi palautusolut illlalle.

Oli muuten kevyehkö lenkki verrattuna maalis- ja huhtikuun lenkkeihin. Noilla lenkeillä paloi energiaa n. 8000 kCal, nyt "vain" n. 6000 kCal. Eli yhden toimistotyöntekijän päivätarpeen verran vähemmän!? Onneksi sitä muistaa syödä, niin ei tarvi luopua saavutetuista linjoista.

Taukoja pidettiin vaan enempi ja pidempään niin aikaa kului vain 30min vähemmän. Mut ei se haittaa, kiirreellä ei passaa tätäkään hommaa pilata. Ja pakko myöntää, paremmassa hapessa olin maalissa kuin aikasimilla reissuilla.

Aikomushan tietenkin oli sunnuntaina suunnata takaisin shellille 08-lenkille. Aamusta oli vaan jotenkin kylmä olo että ulos vilkastuani palauduin vauhdilla peiton alle. Pari tuntia siellä saikin olla ennenkuin naapurin lapsi herätti, ihania nuo toisten lapset tai turhan heikko Rw-luku asuntojen välisessä rakenteessa.

Päivä meni palautuessa ja kämpän ylläpidossa (=välinehuollossa, kesäkamppeet esiin ja talvikamppeet varastoon). Ja 225km kokemuksella päätin vaihtaa isomman eturattaan nurkissa pyörineeseen pienempään rattaaseen.

50-piikkinen maantieratas on minun käyttötarkoituksessa aivan liian iso. Tullut käytettyä kuin alamäissä ja kovimmassa myötätuuliosuuksissa. Nyt on paikallaan 46-piikkinen, ja viime kesän kokemuksilla sanoisin että on nyt enemmän käytettäviä välityksiä pyörässä aikasemman n.10 sijasta. Harvemmin sitä yli 30 kmh mennään, mitä tuo 50-piikkinen olisi tarvinnut.

Ja tätä nannaahan on luvassa heti ensi viikonloppunakin. Sunnuntaina lähdetään toiselle kevyellä 200km rypistykselle. Tosin sunnuntaina, lauantainahan kaikki oululaiset pyöräilijät ovat pyöräsuunnistamassa kun on kaupungin tukema Urban Ride 2013 klo 12 alkaen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti