sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Jääpuikkokierros

Normaaliin tapaan jo, heräsin aamusta kuuden aikaan lähtiäkseni lenkille. Luvassa oli kevään viimeinen nastarengas lenkki. Aamusta oli n. -10°C pakkasta eikä aurinko paistanut. Pukeutumisessa ei ollut siis kovastikkaan haastetta kun ei aurinko pahemmin häiriste tänä aamuna. Pyörään laitoin kuitenkin laukun kiinni ja täytteeksi vaihtopaidan. Päällimmäiseksi itselle laitoin sadevarustuksen, sen verta epäluuloinen olen. Ilma lämpeni lenkin aikana sen verta eikä satanut, niin sai sadekamppeet riisua laukun kyytiin. Harmillisesti vaan sai todeta paremman sadetakin vetoketjun rikkoontuneen. Tarttis jostain löytää vastaava Newlinen sadetakki, Ylivieskaan ei viitti kuitenkaan (ainakaan viellä) lähtä ajeleen.
Shellille kokoontui 9 polkijaa. Kun osalla oli jo kesäkumet alla, päädyttiin jättää mettätiet rauhaan. Suunnaksi otimme Muhoksen Nesteen, jonne ajoimme pohjoispuolen tietä.

Tien mäissä paljastui karu totuus, ei ole mäennousukyky parantunut viime kesästä. Nesteellä nautittiin munkkikahvit ja palattiin takaisin Oulun vuoristotielle. Nyt vaan onneksi oli tuuli myötäinen niin päästii lähes kesävauhteja tulemaan.
Muhoksen lenkillä tuli mittariin siirtymisen kanssa 81km, eli tartti lähteä viellä pienelle sakkolenkille että sai satasen täyteen.

Illasta sitten vaihdoin sliksit alle. Ei viellä kuitenkaan 23mm:t vaan 32mm:t. Odotellaan että pahimmat paikat putsataan ja loppujenkin jäitten sulamista ennen kaposten laittamista alle.

1 kommentti: