keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Vaihtoehtoinen harjoituspäivä

Tämän minun erittäin spesifikoituneen ja tarkkaan suunnitellun harjoitteluohjelman mukaan tänäänkin olisi ollut tarkoitus harrastaa jotain liikunnallista toimintaa. Ja kun tarkoitus on käydä kuntosalilla pari kertaa viikossa ja kerran spinningissä niin tälle päivälle sattui toinen.

Aamulla oloa tutkaillessani totesin notta lihaskuntoa tänään. Sitä kuitenkin tarvitaan etenkin vatsan ja selän alueilla pitkillä matkoilla. Eiku salikamppeet reppuun ja poljeskellen toimistolle. Ajatuksena karata töistä ennen salin ruuhka-aikaa, kun kerta semmoinenkin mahdollisuus on siunaantunut.

Mutta kiitos IT-ongelmien, eihän sitä mitenkään päässyt karkaamaan, päivän askareet sain vasta neljän jälkeen valmiiksi. No ei hätä, kotia vaan hakemaan spinninkikamppeet (pyöräilykengät -housut ja -paita sekä -hanskat ja tietenkin isompi juomapullo 75min kovempaan rypistykseen).

Kotonahan teen virheen ja menen syömään (ja laihtua pitäs!) ja huomaan etten millään kerkiä tunnin alkuun. Edelleenkään no hätä. 1830 alkaa seuraava 30min "tunti". Tehdään sitten lyhyt maksimiharjoite ja päälle virtuaalisesti ohjattua poljeskelua. Muttakun kämppäkin vaatii hieman huomiota, niin aika rientää siihen malliin että ei paikalle kerkiä vallitsevassa kelissä (lumisadetta) ajoissa. Eiku auton avaimet taskuun ja pihalle toteamaan että autohan pitää viimepäiväisten lumisateiden takia kaivaa irti hangesta. Pitäs varmaan käyttää autoakin useammin. Eiku töihin. Kun auto on saatu puhtaaksi saakin todeta ettei sitä enää kerkiä myöhäisemmällekkään tunnille.

Kun kerta auto on hangesta kaivettu niin kyllähän sitä sitten sillä ajetaankin. Onneksi harkittu harjoitusohjelma on erittäin joustava. Tänään on lepopäivä! Levossahan se kunto kasvaa.

1 kommentti:

  1. Älä liikaa treenaa. Eiköhän reissu mene vanhoilla " meriiteillä " ;)

    VastaaPoista