sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pitkä lenkki ja jääkaapin kutsu

Pitkään matkaan tarttee kait harjoitella ajamalla pitkiä matkoja. Sunnuntai-aamu on otollinen hetki tälläiseen tarkoitukseen. Asiaa auttaa Oulun seudulla joka sunnuntai ajettava 08-lenkki. Olen nyt muutaman vuoden herännyt sunnuntaisin kuuden aikaan että ehdin letkaan peesaamaan.

9 reipasta ja minä Tupoksen ABC:llä, kuva: Risto

Tänä aamuna heräsin tapani mukaan ja aattelin ajaa jonkinlaisen sakkolenkin porukkaosuuden päälle. Asiaan vaikutti etenkin se, että LEL:lli ryhmämme Kuopion vahvistus, Stan THE MAN ajoi lauantaina 200km lenkin, onse ukko. Tarttee alkaa tosissaan reenaan että pysyy matkassa. Aamuinen lumisade eivaan luvannut kevyttä lenkkiä. Kuitenkin ajeltiin Tupoksen ABC:lle kahville ja sieltä takaisin Ouluun. n.70km kohdalla alkoi kuulua jääkaapin kutsu. Tarttee vaihtaa hiljaisempaan, kun oltiin kuitenkin 3km päässä kotoa. Ja kun matkaeväs jäi kotiin, niin suuntasin suorinta reittiä hätiin. Kuluhan tällä lenkillä n. 2500 kcal, niin ihmekkään että possumunkista huolimatta alko hiukoo.

Voisihan tässä viellä illan päälle kävästä pikkusen ajelemassa; vaan mitäs tuo sohva kitisee?

3 kommenttia:

  1. Milloinhan tuo itsellä tulee sellainen tunne että asettuu letkaan jatkoksi? Monesti on ollut mielessä, mutta aina keksinyt jotain muuta tai perhe keksinyt. Ehkä joskus vielä tulee aika herätä aamulla aikaisten ja suunnistaa mukaan matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan vaan Markkukin. Hyvin on letkassa tilaa. Ensi pyhänä kerätäänkin jo porukalla kilometrejä kilometrikisassa.

      Poista
  2. Terveisiä Kuopion vahvistukselta. 8-lenkki on parasta mitä voi porukassa pyörällä tehdä. Vauhti on varsinkin talvella sopivan leppoisa tukevallekin "pojalle" ja kesälläkin "sopiva", kun ei ole Oulun seudulla niitä ilkeitä mäkiä.

    StantheMan

    VastaaPoista