maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus suunnitelmat

... män reisille. Enpä sitten ajanut 400+km vaan vaivaiset 160km.

Torstai-illasta osallistuin siis yöpyöräilyyn. Suomen kesä näytti vaan normaalit kelit, eli vettä satoi. Olin vaihtanut uudet jarrupalat taakse. Lähtiessä vaan huomaan että eipä ollut palat ihan kohdillaan. Eli ennen siirtymistä pikainen säätö jarruille.

Sateesta huolimatta lähtöpaikalle kokoontui 97 kanssapolkijaa. Kukaan ei vaan ollut tässä vaiheessa innostunut lähtemään sakkolenkille yöpyöräilyn jälkeen. Itsellä oli mukana vaihtokamppeet joten viellä olin lähdössä. Lyhyen ryhmäajo-opastuksen jälkeen päästiin liikkeelle. Korttelikisamaista (kiihdytys-jarrutus-kiihdytys) ajoa ajeltiin Madekoskelle asti, josta siirryttiin tienreunaan. Sukatkin alkoi jo tässä vaiheessa olemaan märät. Eipä noista "sadesuojista" ole oikein iloa jos oikeasti sataa, roiskeilta jotenkuten suojaa. Saatiinpa nauttia todellisesta pyöräilykelistä (= sadetta ja vastatuulta, tosin lämmintä oli eli ei ihan brevetikeli) Muhokselle asti. Oli muuten melekosen pitkät jonot tällä kertaa, ei samanlaisia jonoja ollut maaliskuussa kun paikalla käväsin.
Munkkikahvien aikana sadekkin taukosi, vähäksi aikaa. Tyrnävän pottupelloilla saatiin taas nauttia sateisesta kelistä. Mutta nyt saatiin tuuli selän taakse ja paineltiinkin ~35kmhn vauhtia menemään. Limingan pelloilla tavattu pysähtyä ihailemaan keskiyön aurinkoa, ei näkynyt tällä kertaa mutta ohi mennyt juna töräytti kuitenkin torvea, kaippa kuski on meidät aikasemminkin jo huomannut. Yöpyöräily on kait jo 12 kertaa ajettu, ite vaan 3-4 kertaa.
Maalissa haiskahtikin sitten ikävän maukkaasti grillimakkara, pari makkaraa menikin kevyesti. Se vaan satoi edelleen. Kukaan keltä kysyin, ei innostunut lähtemään sakkolenkille. Siittäpä sain sitten itsellekkin hyvän tekosyyn olla lähtemättä. Ja muka olen lähössä enklantiin polkemaan, ja pikku sadetta välttelen.




Eipä siin, pyörä kyllä rahisikin jo siihen malliin että tarttis kait ketjut ainaskin rasvata. Ketjuthan rasvaan jokaisen sadelenkin ja/tai 500km välein. Eli lenkkipyörästä kerran viikkoon. Näytti kuitenkin just ketjut rasvatessani että saa taas ketjut vaihtaa, eikait noilla ole vastakuin 3000km ajettu jos sitäkään. Tahtoo olla nuo välitykset perseellään kun alla on maantiepakalla varustettu takakiekko, tahtoo mennä ketju ristiin :/

Joku (ha ei kukaan!) saattaa kysyä noista välityksistä. Edessä cännärissä on nyt 36 ja 46 piikkiset rattaat. LEL:liä varten taidan vaihtaa 36:n 34:een; siellä on enemmän mäkiä eikä väsyneenä jaksa muutenkaan voimalla vääntää. Yöpyöräilyssä oli takana 11-23, breveteillä 12-28. Isommankin laittaisin, jos menis ilman takavaihtajan vaihtoa. Breveteillä ei kuitenkaan tarvi paljoa yli 40kmh:n polkea, enemmän kaipaa kevyempiä välityksiä. Näillä nyt mennään, syteen tai saveen tai jotain.

Juhannuksena oli tarkoitus ajella Kemistä Aavasaksalle katteleen yöttömän yön aurinkoa, muttakun cännäri rahisi pahasti ja v-tti sade niin jätin sen kotio ja otin mukaan feltin ajatuksella käydä ajelemassa mehtäteitä. Mut pashat, sato vettä niin ei viittinyt lähtä sotkemaan. No, ensi viikonloppuna rankaistaan vetelehtimistä, toivottavasti. Vapaata on kuitenkin järjestetty perjantaiksi ja maanantaiksi ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti